Marraskuun lopun terveiset

Hei taas!

Ehdin olla yksihampainen tasan kymmenen päivää, sillä mennessäni 22.11. näyttämään kummitustädilleni hienoa hammastani, huomasimmekin niitä olevan kaksi!

Ryömiminen sujuu jo melko vauhdikkaasti, sillä entinen etuvetoinen tyylini (vedin käsillä lattiasta, jalat sätkivät ilmassa) on vaihtunut kunnon nelivetoon. Siinä ei mene kuin pari sekuntia, niin olen siirtynyt huoneen laidalta toiselle tutkimaan kaikkea mielenkiintoista.




Äiti ruuvasi jo kirjahyllyn alaovista nupit pois etten minä tutkimusmatkoillani vetäisi kaikkea niistä kaapeista ulos. Paikallani en siis enää meinaa pysyä millään, on niin paljon hauskempaa mennä eikä meinata! Välillä toki muksahduksiakin sattuu, mutta monen monituista kertaa olen osannut jo laskeutua istualtani takaisin ryömimään. Vielä en tosin ole keksinyt miten pääsisin istumaan muuten kuin karjumalla apua...

Höpötystä on myös riittänyt, ja muutaman kerran olen sanonut ihan selvästi jo kak-ka. Äiti on silloin kiiruusti vienyt minut potalle, ja olen minä sinne sitten aina jotain tehnytkin. Äiti ja isä ei vielä oikein osaa sanoa, olenko nyt sitten ihan oikeasti oppinut ensimmäisen sanani, vai ovatko vielä kuulleet omiaan. Siinäpähän miettivät, en kerro. ;)

Saunassa olen käynyt nyt monta kertaa. Viikonloppuna kävin ukin pihasaunassakin. Siellä olikin aika jännittävää, kun pukuhuoneessa oli viileää ja valona vain pienet kynttilät, ja itse saunassa oli tosi kuuma. Istuin pesuvadissa läiskytellen vettä. Aikani saunottuani menin ukin seuraksi sisälle isän ja äidin jäädessä vielä ottamaan kovat löylyt. Sen verran rentouttava vaikutus saunomisella oli, että vähän aikaa leikittyämme nukahdin ukin syliin.

Enää en ihan niin hirveästi vierasta muita ihmisiä. Toki jonkin verran, mutta olen jo kuitenkin vähän rohkaistunut. Kummitustätini luonakin olin ihan reippaasti tädin sylissä ja annoin äidin juoda teetä rauhassa. Ukin kanssakin touhusin ihan innoissani, lähettelin lentosuukkoja minkä kerkisin. Niin, olen siis oppinut jakelemaan pusuja kaikille ihanille ihmisille. Ja toki Mette-koirakin saa osansa. Vedän oikein posket lommolla suun suppuun ja moiskautan sitten ihan kunnolla! (Alla olevassa pomppukiikkukuvassakin olen juuri pusuttelemassa.) Omalle peilikuvalleni annan myös pusuja, samoin monille telkkarissa näkyville ja kadulla vastaan tuleville ihmisille. Olen siis varsinainen pusutyttö! ;)

Kotona hauskimpia harrastuksiani ovat tällä hetkellä edellä jo mainitsemieni asioiden lisäksi mm. pomppukiikussa hyppiminen, kuivien leipien järsiminen, kaiken taputtaminen (etenkin oman pään taputtaminen tuntuu hauskalta!), esineiden (esim. pyykkiteline, syöttötuoli, potta, keittiön tuolit) edestakaisin jyrääminen, koiramainen nuuskuttaminen, kovalla äänellä komentaminen (ja hermothan siinä menee kun äiti ja isä ei tajua mitä tarkoitan...), laululeikit, ym. vauvojen jutut.


Nukkumaan en enää malttaisi illalla ruveta, olisi niin paljon hauskempaa touhuta isän ja äidin kanssa kuin nukkua... Aikani olen temppujani näyttänyt ja pelleillyt, mutta kun ei niillä sitten mitään vaikutusta ole näyttänyt olevan, niin uni on lopulta vienyt voiton. Muutaman kerran yön aikana herään, mutta jatkan sitten uniani kun olen pienet maitohömpsyt saanut, joskus pelkkä tuttikin riittää. Äiti on jo minua varoitellut, että kohta öiset maitotoimitukset loppuvat, saan kuulemma pelkkää vettä ja tutin... No, eiköhän siihenkin pian totu, nukuinhan minä ennenkin ilman yösyöntejä kiltisti.

Nytpä tässä sitten vain joulua odotellaan, sain Joensuun mummolta joulukalenterinkin.



Lumisateita odotellen,
Eevi