Pipinä

Niin se vaan sitten kuitenkin tauti paheni, ja viikonloppuna minulle nousi kunnon kuume. Yskä ja nuha ovat melkoiset, eikä syömisestä ja nukkumisesta tahdo tulla mitään. Kiukuttaa vaan kun on niin paha olla. Kävin maanantaina lääkärissä, ja vaikka odotin vuoroani monta tuntia, jaksoin olla tosi reipas. Istuin rauhallisesti ja kiltisti kun lääkäri katsoi korviini ja kuunteli sydäntäni sekä keuhkojani. Sitten hän kurkisti kurkkuuni ja tarkasteli silmiäni. En itkenyt yhtään, ja lääkärin lopetettua tutkimiseni kerroin vielä itse muutamia juttuja joita hänen kannattaisi ottaa huomioon.

Oikeassa korvassani oli kuulemma punoitusta ja turvotusta, mutta sen takia ei tarvitse antibiootteja popsia. Sen sijaan sain silmätippoja, yskänlääkettä ja kipulääkettä, sekä kehoituksen antaa äidin laittaa nenätippoja. Minun pitäisi lääkärin mukaan alkaa myös nukkumaan, syömään ja juomaan. Niinpä, mutta kun olo on niin kurja...


Keskiviikkoiltana lähdimme sitten uudelleen sairaalaan kun aloin olla niin kipeä, etten ollut pystynyt enää juomaankaan mitään, nyhjötin vain. Ilta vierähtikin tutkittavana. Verikokeen annoin ottaa ihan kiltisti, enkä protestoinut muitakaan lääkäreiden tekemisiä, istuin vaan hiljaa ja katselin ihmeissäni. Ensimmäinen lääkäri ei oikein osannut sanoa mikä minua vaivaa, ei korvistakaan mitään vikaa löytänyt, joten hän pyysi oikein taitavaa lastenlääkäriä tulemaan minua katsomaan. Se olikin mukava mies, antoi minun leikkiä vähän stetoskoopillakin. Hän sitten huomasi, että minullahan on molemmat korvat aivan tulehtuneet, märkää täynnä, joten eipä ihme etten ole pystynyt mitään nielemään kun kipu on ollut niin kova. Nytpä sitten olenkin antibioottikuurilla viikon verran, kuukauden päästä käyn näyttämässä onko korvat parantuneet.

Ei tämä sairastaminen onneksi pelkkää kurjuutta ole ollut, sain nimittäin enoni entisen auton käyttööni. Tällä onkin tosi hauskaa huristella! :)