Helmikuun loppu

Hip hei hurraa, talvi alkaa taittua kevääseen pikkuhiljaa, ja sitä mukaa myös omat yksivuotisjuhlani lähestyvät. Niitä odotellessa on mukavaa touhuta ja kokeilla kaikenlaista.


Kylvyt ovat hauskoja hetkiä, osaankin jo ihan itse olla ammeessa. Istun, läiskyttelen ja välillä menen mahallenikin, hörppään vettä ja läiskytän taas.



















Kuluneen viikon aikana olen ottanut muutaman kerran askeleen pari ilman tukea, mutta kamera ei ole niitä hetkiä ehtinyt ikuistamaan. Kävelyharrastuksen voidaan kuitenkin sanoa alkaneen, vaikka aika vaikeaa se vielä onkin. Harjoittelen kuitenkin innoissani pitkin päivää, kyllä se siitä pian sujuu jo monen askeleen verran.



















Meten kanssa meillä on aina välillä pientä kilpailua parhaasta lekottelupaikasta, ja tunnetusti voittajan on helppo hymyillä (niin leveästi, että varmasti kaikki neljä hammasta näkyvät :) ).

11 kuukautta

Moi!










Täytinpä sitten jo yksitoista kuukautta, niin se aika vaan kuluu. Sain merkkipäiväni kunniaksi kolmannen hampaani, se on ylhäällä vasemmalla. Viereen on tulossa ihan lähiaikoina toinenkin. Osaan muuten juoda jo ihan itse nokkamukista. :)
Olen viime aikoina harrastanut mm. lukemista ja pukemista, mutta toki olen ehtinyt leikkiä paljon muutakin. Tuen kanssa kävelen jo mallikkaasti, ja seison ilman tukea pieniä hetkiä pitkin päivää.

Pulkkailemassa

Hip hei hurraa!

Pakkanen on vihdoin lauhtunut sen verran, että pääsin jo testaamaan uutta pulkkaani. Kävimme pulkkaretkellä Pyhäselän jäällä, ja lisäksi olen hurjastellut pulkallani omassa pihassa. Ja hauskaa on ollut! :)

Pakkasterveiset

Kukkuu!












Kuluuhan tuo aika sairastaessakin, vaikkakin melko hitaasti. Alan kuitenkin olla jo aika terve, mitä nyt maha on vielä vähän löysällä. Vieraili tuo inhottava Noro-viruskin meillä kaikkien muiden tautien lisäksi... Mutta nyt siis kuitenkin olen jo paranemaan päin, jaksan taas leikkiä ja pelleillä entiseen malliin.

Pipinä

Niin se vaan sitten kuitenkin tauti paheni, ja viikonloppuna minulle nousi kunnon kuume. Yskä ja nuha ovat melkoiset, eikä syömisestä ja nukkumisesta tahdo tulla mitään. Kiukuttaa vaan kun on niin paha olla. Kävin maanantaina lääkärissä, ja vaikka odotin vuoroani monta tuntia, jaksoin olla tosi reipas. Istuin rauhallisesti ja kiltisti kun lääkäri katsoi korviini ja kuunteli sydäntäni sekä keuhkojani. Sitten hän kurkisti kurkkuuni ja tarkasteli silmiäni. En itkenyt yhtään, ja lääkärin lopetettua tutkimiseni kerroin vielä itse muutamia juttuja joita hänen kannattaisi ottaa huomioon.

Oikeassa korvassani oli kuulemma punoitusta ja turvotusta, mutta sen takia ei tarvitse antibiootteja popsia. Sen sijaan sain silmätippoja, yskänlääkettä ja kipulääkettä, sekä kehoituksen antaa äidin laittaa nenätippoja. Minun pitäisi lääkärin mukaan alkaa myös nukkumaan, syömään ja juomaan. Niinpä, mutta kun olo on niin kurja...


Keskiviikkoiltana lähdimme sitten uudelleen sairaalaan kun aloin olla niin kipeä, etten ollut pystynyt enää juomaankaan mitään, nyhjötin vain. Ilta vierähtikin tutkittavana. Verikokeen annoin ottaa ihan kiltisti, enkä protestoinut muitakaan lääkäreiden tekemisiä, istuin vaan hiljaa ja katselin ihmeissäni. Ensimmäinen lääkäri ei oikein osannut sanoa mikä minua vaivaa, ei korvistakaan mitään vikaa löytänyt, joten hän pyysi oikein taitavaa lastenlääkäriä tulemaan minua katsomaan. Se olikin mukava mies, antoi minun leikkiä vähän stetoskoopillakin. Hän sitten huomasi, että minullahan on molemmat korvat aivan tulehtuneet, märkää täynnä, joten eipä ihme etten ole pystynyt mitään nielemään kun kipu on ollut niin kova. Nytpä sitten olenkin antibioottikuurilla viikon verran, kuukauden päästä käyn näyttämässä onko korvat parantuneet.

Ei tämä sairastaminen onneksi pelkkää kurjuutta ole ollut, sain nimittäin enoni entisen auton käyttööni. Tällä onkin tosi hauskaa huristella! :)